Kohti parempia elämäntapoja

Kohti parempia elämäntapoja

Jokainen elämäntapoihinsa joskus huomiota kiinnittänyt tietää, että tapojen parantaminen vaatii aikaa ja pitkiä hermoja. Uusien tapojen opettelu voi olla haastavaa, jos on ehtinyt totuttautua jo vanhoihin, helppoihin tapoihin. Uuden opettelu voi joskus jopa ärsyttää, sillä aivot toimivat mielellään vanhojen tottumuksiemme ohjaamana kuin autopilotilla. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, ja parempia elämäntapoja kohti kannattaa lähteä askel kerrallaan ja määrätietoisesti edeten. 

Unirytmi on hyvä saada kohdilleen kun lähtee muuttamaan elintapojaan. Laadukas uni on yksi toimivan arjen peruspilareista ja silloin kun se on kunnossa, toimii myös moni muukin osa-alue elämässämme. Hyvin levänneenä on helpompi tehdä oikeita valintoja ja pitää kiinni itselle tehdyistä lupauksista.

Inspiroidu muiden tarinoista. Et ole tällä tiellä yksin, vaan sosiaalinen media on täynnä ihmisiä, jotka ovat lähteneet parantamaan elintapojaan. Somessa kannattaa seurata sellaisia tilejä, jotka motivoivat itseä jatkamaan valitsemallaan tiellä ja pysymään kiinni hyvissä elintavoissa. Voit myös käydä hyvinvointimessuilla ja kuuntelemassa luentoja alan asiantuntijoilta. Suomessa järjestetään paljon terveysaiheisia messuja ja etenkin Helsingin messusyksystä löytyy mielenkiintoisia tapahtumia. Majoitus helsingissä kannattaa varata ajoissa, sillä hotellit täyttyvät nopeasti messuvieraista.

Palkitse itsesi, kun olet omaksunut uuden rutiinin. Älä kuitenkaan käytä herkuttelua palkitsemiskeinona, sillä se voi syöstä sinut takaisin herkkukierteeseen. Palkinnoksi voit vaikkapa käydä ravintolassa syömässä herkullisen mutta terveellisen aterian, järjestää hemmotteluillan tai lähteä kylpylään. Pian huomaat, että sinun on koko ajan aiempaa helpompi pitää kiinni terveellisistä elämäntavoistasi eikä aikaakaan, kun voit kokonaisvaltaisesti paremmin! Uusien elämäntapojen omaksuminen kannattaa aloittaa heti, eikä koskaan ole liian myöhäistä. Kokeile vaikka valita seuraavalla kerralla portaat hissin asemesta tai jättää välipalaksi tarkoitettu suklaapatukka kauppaan.